Case polvi

20180408-IMG_5952

Hallitsemattomasta jalkautumisesta on jo kevyesti kolmatta viikkoa aikaa, ja ajattelinkin avata teille hieman tilannetta tämän toimimattoman raajan suhteen. Tai toimiihan se, ihme sinänsä. Alkutilanne oli siis se, että polven koukistaminen täydellä liikeradalla oli mahdotonta, ja tunne oli hieman sellainen, ettei se olisi paikallaan. Siitä ollaan tultu paljon eteenpäin, mutta ei tuo nivel vielä missään nimessä kunnossa ole.

20180408-IMG_594020180408-IMG_5937

Lääkärin ohjeen mukaan lepuutin polvea alkuun arviolta viikon verran, ja sen jälkeen aloitin liikuttamaan sitä kivun sallimissa rajoissa. Mitä kipu sitten sallii tehdä? Se sallii liikutella, kyykätä, ja – mikä kummallisinta – myös juosta. Tällä hetkellä liikerajoitusta siinä ei myöskään varsinaisesti ole, samoin kuin myöskään jatkuvaa kipua. Sen sijaan siinä on huomattavaa kipua tietyissä liikkeissä ja yllättävissä asennoissa, minkä vuoksi se tuntuu hieman epäluotettavalta. Yksi näistä liikkeistä on erityisesti koukistussuuntainen voimantuotto, eli juuri se liike, jota tarvitsen ratsastaessa pohjeapuja antaessa oikealla jalalla.

Tällä viikolla olen ollut muutamaan otteeseen hevosen selässä, ja todennut tuon jalan olevan ratsastaessa melko mitätön kapistus. Herkkää hevosta voi ratsastaa kyllä, koska pohkeen voi pitää kyljessä kiinni, mutta kaikenlaiset väistöt ja vastaavat ovat lähes mahdottomia kivun vuoksi. Keventäminen, kevyt istunta tms. eivät sen sijaan anna mitään oireita. Myöskään selästä alas tuleminen ei anna lainkaan kipua.

20180408-IMG_5950

Omatoimisen liikuttelun lisäksi kävin Fysiosatamalla fysioterapiassa viime viikolla, ja sain faskiamanipulaatiosta paljon apua polven liikkuvuuteen ja voimantuottoon. Olenkin nyt päässyt treenaamaan melko huoletta, kun polvi on ollut kinesioteipattuna ja tuettuna erityisesti lenkeillä ja ratsastaessa. Olen aika luottavainen siihen, että tilanne olisi jo ratsastuksen suhteen mennyt eteenpäin, ja olenkin vakaasti menossa Piian valmennukseen Ratsastuskeskus Ainoon keskiviikkona Caritanon kanssa. Reissuun startataan jo tiistaina, jotta pääsen vähän illasta vielä ratsastelemaan Kotkassa.

Muuan tutun lääkärin sanoin kärsimysten summa on vakio, ja urheilija ei tervettä päivää näe. Alan siis päästä jo hienosti tähän elämäntyyliin käsiksi!

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s