Case polvi

20180408-IMG_5952

Hallitsemattomasta jalkautumisesta on jo kevyesti kolmatta viikkoa aikaa, ja ajattelinkin avata teille hieman tilannetta tämän toimimattoman raajan suhteen. Tai toimiihan se, ihme sinänsä. Alkutilanne oli siis se, että polven koukistaminen täydellä liikeradalla oli mahdotonta, ja tunne oli hieman sellainen, ettei se olisi paikallaan. Siitä ollaan tultu paljon eteenpäin, mutta ei tuo nivel vielä missään nimessä kunnossa ole.

20180408-IMG_594020180408-IMG_5937

Lääkärin ohjeen mukaan lepuutin polvea alkuun arviolta viikon verran, ja sen jälkeen aloitin liikuttamaan sitä kivun sallimissa rajoissa. Mitä kipu sitten sallii tehdä? Se sallii liikutella, kyykätä, ja – mikä kummallisinta – myös juosta. Tällä hetkellä liikerajoitusta siinä ei myöskään varsinaisesti ole, samoin kuin myöskään jatkuvaa kipua. Sen sijaan siinä on huomattavaa kipua tietyissä liikkeissä ja yllättävissä asennoissa, minkä vuoksi se tuntuu hieman epäluotettavalta. Yksi näistä liikkeistä on erityisesti koukistussuuntainen voimantuotto, eli juuri se liike, jota tarvitsen ratsastaessa pohjeapuja antaessa oikealla jalalla.

Tällä viikolla olen ollut muutamaan otteeseen hevosen selässä, ja todennut tuon jalan olevan ratsastaessa melko mitätön kapistus. Herkkää hevosta voi ratsastaa kyllä, koska pohkeen voi pitää kyljessä kiinni, mutta kaikenlaiset väistöt ja vastaavat ovat lähes mahdottomia kivun vuoksi. Keventäminen, kevyt istunta tms. eivät sen sijaan anna mitään oireita. Myöskään selästä alas tuleminen ei anna lainkaan kipua.

20180408-IMG_5950

Omatoimisen liikuttelun lisäksi kävin Fysiosatamalla fysioterapiassa viime viikolla, ja sain faskiamanipulaatiosta paljon apua polven liikkuvuuteen ja voimantuottoon. Olenkin nyt päässyt treenaamaan melko huoletta, kun polvi on ollut kinesioteipattuna ja tuettuna erityisesti lenkeillä ja ratsastaessa. Olen aika luottavainen siihen, että tilanne olisi jo ratsastuksen suhteen mennyt eteenpäin, ja olenkin vakaasti menossa Piian valmennukseen Ratsastuskeskus Ainoon keskiviikkona Caritanon kanssa. Reissuun startataan jo tiistaina, jotta pääsen vähän illasta vielä ratsastelemaan Kotkassa.

Muuan tutun lääkärin sanoin kärsimysten summa on vakio, ja urheilija ei tervettä päivää näe. Alan siis päästä jo hienosti tähän elämäntyyliin käsiksi!

Advertisements

All new everything

Siinä missä maisemanvaihdos kismittää – varsinkin, kun se ei tule omasta päätöksestä – on se myöskin hurjan virkistävää. Jokusen viikon päästä koittaa aika, jolloin saan hypätä tyhjän päälle. Päästää irti kaikesta siitä, mistä täytyy osata luopua (kuten jatkuva lastenhoitoapu), ja ottaa vastaan kaikkea uutta. Uutta luvassa onkin mitä lupaavimmassa määrin, sillä ainakin hevoshommille näyttää löytyvän uutta volyymia jo näin ennakkotietojen perusteella. Siinä missä muutto tuo haasteita nykyisten keikkamatkojen pidentyessä, on uudessa kaupungissa paljon nykyistä enemmän mahdollisuuksia hevostella ihan arkena. Niin töissä, kuin harrastaen.

Ja siinä missä nykyisen kotikaupungin kaikki ihanat ystävät eivät ole enää samaan tapaan saatavilla, on uudessa kaupungissa mitä parhaimmat olosuhteet luoda uusia suhteita. Lapsiperheille on noin isossa kaupungissa jos ja vaikka sun mitä kerhotoimintaa ynnä muuta, joiden kautta verkostoituminen lienee kohtalaisen helppoa. Siinä missä hevoset yhdistävät ihmisiä, niin vauvat ovat kyllä toinen vastaavalla tavalla lähentävä elämänmuoto. Niistä riittää aina juteltavaa, ja kauhealla intohimolla on aina jaettava kaikki, mitä oma vauva on milloinkin tehnyt, jotta saa osakseen “hei, niin meidänkin vauva teki! Ja lisäksi vielä…” tyyppistä keskustelua. Sitä ymmärtää sellaisia ihmisiä, joita ei noin muuten välttämättä edes ymmärtäisi.

Olen siis ihan jo lähtökuopissa. Toki muuttoon oman haasteensa tuo juuri kierien liikkumaan oppinut viiden kuukauden ikäinen termiitti. Uuden kodin sisustuksessa aika isossa roolissa onkin lapsiturvallisuus, ja kaikki käden ulottuvilla olevat ihanat laatikot ja niiden avaamisen mahdottomuus.

Kuolemattomuus karisee

20180317-IMG_4962

Nyt tauon jälkeen olen ensimmäistä kertaa todella pitkiin aikoihin joutunut käsittelemään jännitystä, tai oikeastaan jopa pelkoa. Tilanteet, joissa aiemmin olen ollut huoletta ja tiennyt selviäväni, aiheuttavat minussa toistaiseksi pieniä epäilyksen tunteita. Pystynkö sittenkään? Olenko vielä tähän valmis? Voiko jotain sattua? Ja tottakai jotain voi sattua. Sen sain tuta tällä viikolla ratsastaessani tuttua ja turvallista, aikuista hevosta noin puolimetrisen pystyn yli, vain löytääkseni itseni kentän pohjasta polvi vääntyneenä. Silloinhan se vahinko tapahtuu, kun sitä vähiten odottaa.

20180317-IMG_4937

Tämän kuvan hevonen sen sijaan oli minulle viime viikonloppuna oikein kiltti, ja kasvatti itseluottamustani oikein ropisten. Aika hyvin viisivuotiaaksi kääntyneeltä hevoselta, jos en sanoisi.

Tunne oli heti se, että jotain saattoi mennä rikki. Polven koukistaminen oli heti lähes mahdotonta, ja palpoinkin saman tien kaikki maailman rakenteet mitkä voisivat olla jotenkin poissa paikaltaan, sillä tunne oli juuri sellainen. Hetken aikaa siinä mietiskelin, mutta totesin jalan pitävän päällään suht kivuttomana, joten ei se ihan tohjona voinut olla. Menin sitten takaisin kyytiin, ja diilasin sen tunteen kanssa, että minua jännitti ratkoa tämä tilanne. Suoritin kuitenkin ihan hyvin, eikä tuo pieni epävarmuus ainakaan huonontanut ratsastustani. Niin minulle yleensä käy, kun hieman jännitän. Siihen omaan taitoon on vain opittava luottamaan jälleen, ja kyettävä hyödyntämään se jännitys omaan keskittymiseen sen sijaan, että se pääsisi herpaannuttamaan sitä. Ja se on kuin kylmä suihku, niihin tilanteisiin on vain mentävä. Tämä toki olettaen, että tilanteet tosissaan ovat sellaisia, mistä pitäisi selvitä ihan muitta mutkitta. Ja itseäni auttaa valtavasti, kun joku on vielä kertomassa, että nyt täytyy vaan mennä.

Tämä case päättyi ihan hyvin, tilanne oli ohi nopeasti ja päästiin suorittamaan tehtävät hyvin ja ihan oikean kokoisina. Tämän jälkeen ratsastin vielä muita hevosia, vaikka polvi nyt ei priimalta tuntunutkaan. Kotona sitä sitten fyssarikollegan kanssa käänneltiin ja pohdittiin, ja tänä aamuna totesin sen vaativan jonkin lääkärin arviota. Useampaan kertaan ehdin jo mielessäni kelata mahdollisen nivelkierukan repeämän, ja sen seuraaman operaation toipumisineen. Ehdin tuskastua sen seurauksista niin urheilun, kuin ihan arjen osalta. Kuinka mukavaa olisi kirmata pienen vauvan perässä kepit kainalossa.

20180317-IMG_4956

No, onneksi tässä vaiheessa lääkärin ja ortopedin antama tuomio oli todennäköisesti vain sivusiteen venähdys, jonka pitäisi lähteä paranemaan ihan itsekseen. Polvi vaatii siis ensin hieman lepoa, ja sen päälle sitten hieman kuntoutusta. Olo oli heti helpottunut, ja toistaiseksi haluan ehdottomasti uskoa tuohon arvioon, ja luottaa tämän kuntoutuvan tästä ilman kummempia toimenpiteitä. Vähänhän tämä loukki tätä harrastamista taas hidastaa, ja esimerkiksi ensi viikonlopun startit jouduin jo suoralta kädeltä perumaan. Tässä vaiheessa tärkeimmäksi koen polven kuntoutumisen ensi kuun loppuun, sillä Caritanon kotiutuminen ja Joensuuhun muuttaminen tulevat aika paljon boostaamaan omaa lajiharjoitteluani, mikäli vaan saan itseni siihen kuntoon, että pystyn sitä todella tekemään. Nyt siis rauhassa ja määrätietoisesti kuntoutushommiin, tällä kertaa vaihteeksi asiakkaan roolissa.

Niin se kuolemattomuus ropisee, samaa tahtia kuin itse maistelee kentän pohjaa. Sitä täytyy vain kasvattaa samaa tahtia takaisin, menemällä fiksusti tuulta päin. Toteamalla vain tarpeeksi useasti, että sittenkin pystyn tähän. Eikä se ollutkaan edes niin vaikeaa, kuin odotin.

Sounds like a plan

20180308-IMG_4552

Joka kerta, kun joku on ainakaan viimeisen vuoden aikaan kysellyt meidän tulevaisuudesta, minun on ollut todella vaikea vastata mitään. Mitä aion kilpailla? Missä aion valmentaa? Missä asumme tämän kesän? Kaikki nämä ovat olleet kysymyksiä, joihin on pitänyt vastata: “No, saa nyt nähdä miten sen Joensuu-asian kanssa käy.” En siis todellakaan ole tiennyt, asummeko koko perhe saman katon alla, millä puolella Suomea hevoseni asuu, tai että missä aion tehdä viimeisen valmistumista edeltävän harjoitteluni. Kaikki tämä siksi, että en ole varmaksi tiennyt mitä tapahtuu syksyllä 2018, kun Savonlinnan Opettajankoulutuslaitos lopetetaan.

20180308-IMG_4560

Nyt syksyn lähestyessä on alkanut näyttämään siltä, että opintoja miehelläni on sen verran paljon, että meidän on viisainta muuttaa koko porukan Joensuuhun. Hevostelun suhteen punnitsin myös paljon sitä, missä sen kanssa on järkevintä asustella. Joensuusta matkat isompiin kilpailuihin pitenevät huomattavasti, mutta aikani asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, etteivät kansalliset karkelot todennäköisesti ole minua varten tällä kaudella, varsinkaan siinä mittakaavassa että meidän kannattaisi yrittää majailla Savonlinnassa tätä kesää. Toki elo tulisi varmasti olemaan melkolailla kahden kaupungin välillä suhaamista, mutta hevosen liikuttamiseen parhaiten apua luulen löytyvän Joensuun päästä.

Tämän viikon tiistaina sain sitten vihdoin toivomani vastauksen meille mieluisasta asunnosta. Meille löytyi nyt katto pään päälle, ja muutto tapahtuu jo ensi kuun lopussa. Kerrasta päässäni selvittyi siis ajatus siitä, että koko perhe muuttaa uuteen kaupunkiin, ja sain sille vielä päivämäärän. Hevoshommat ovat myös pikkuhiljaa selkiytyneet, ja tiedän Taunon muuttavan kanssani Joensuuhun suoraan Kotkasta. Olen osannut heti suunnitella valmentamista ja kilpailukalenteria parempaan runkoon, kun minulla on varmuus siitä, missä aion pääasiallisesti tämän kesän majailla.

20180308-IMG_4553

Ja kumma sinänsä, pian tämän tiedon jälkeen minulle tuli pitkästä aikaa nälkä, pitkästä aikaa jano, ja nyt olenkin sitten myös pienessä flunssassa. Uskomatonta, miten tuollainen määrä stressiä on voinut kehooni pesiytyä niin, että huomaan sen vasta sen poistuttua. Tänä aamuna huomasin myös, että painokin on nyt lähtenyt selkeästi laskuun tämän viikon aikana, kun se on meinannut junnata pitkään paikallaan huolimatta tosi siivosta ruokavaliosta. Nyt tuntuu, että elämä on ylipäätään enemmän raiteillaan, ja pää jotenkin paljon selvempi, kuin viime kuukausina.

20180308-IMG_4511

Aiemmin ajattelin tämän päivien sekoittelun ja asioiden unohtelun johtuvan yövalvomisista ja vauva-arjen rankkuudesta. Kummasti tämä arki tuntuu kuitenkin nyt kevyemmältä, kun on näin iso kivi pois harteilta. Olen jo tosi innoissani uuteen kotiin muuttamisesta, ja jotenkin nähnyt tässä ei-niin-toivotussa elämänmuutoksessa todella paljon uusia mahdollisuuksia. Jos muutosta ei voi estää, niin parasta on päästää irti vanhasta ja mennä innolla kohti uutta. Nyt meillä alkaakin sitten ihanan touhukkaan termiitin kanssa suursiivous kotona, ja aletaan valmistautua uuteen kaupunkiin muuttamiseen!

20180308-IMG_4576

Pieksämäen kilvanajot

20180310-IMG_462220180310-IMG_4631

Kuten jo aiemmin taisin uhkailla, uskaltauduin viime viikonloppuna pieniin 1-tason kilpailuihin testaamaan itseäni pieniin luokkiin. Alla minulla oli ihana luottoratsu Lande, jonka kanssa kilpailemisen aloittaminen on paljon järkevämpää kuin oman pikkuapinan kanssa. Sanotaanko, että kyyti on monin verroin tasaisempaa. Tämän ratsun kanssa olen päättänyt kilpailemisen viime vuoden tammikuussa, ja nyt olikin hauskaa palata sen kanssa radoille, joskin jonkin verran pienemmillä esteillä.

20180310-IMG_4634

Hypättiin maltilliset 80 ja 90 cm, jotta pääsen rauhassa tutustumaan itseeni ja hevoseen näin pitkän tauon jälkeen. Muutamasta asiasta hieman kyllä yllätyin kilpailupäivän aikana. Yksi näistä oli se, kuinka paljon “esiinnyn” ratsastaessani yleisön edessä, ja huomaamattani suoritan paljon paremmin ja itsevarmemmin kuin treeneissä. Toinen oli se, miten erilaiselta rata näyttää, kun opettelet sen valmentajana tai ratsastajana. Huomasin tämän oikeastaan vasta ensimmäiselle radalle lähtiessäni, kun en ollut lainkaan varma muistanko koko rataa. Kertasin sitä jotenkin koko ajan enemmän koutsin näkökulmasta, kuin että itse sen ratsastaisin. Toiselle radalle tämä homma korjaantui jo ja olo oli paljon luottavaisempi.

20180310-IMG_4712

Näiden lisäksi minut yllätti se, kuinka paljon oman kunnon loppuminen vaikuttaa radan tasaisuuteen. Onhan tämä teoriassa tiedossani ollut ennenkin, mutta vasta nyt oman fysiikan ollessa huomattavasti taitotasoa jäljessä sen huomaa käytännössä. Ensimmäisen radan jälkeen radankävelyyn lähtiessä kummastelin sitä, kuinka hapoille voikaan yhdestä noin pienestä radasta mennä. Antaa jotain osviittaa siitä, mikä tämänhetkinen kuntoni on. Seuraavalla radalla huomasi kyllä, että ohjat hieman valuu, eikä reitit ole ihan niin valmisteltuja kuin edellisellä kierroksella on ollut. Ihan sujuvia suorituksia kuitenkin molemmat, ja hevonen toimi todella kuin ajatus. Tosi positiivinen aloitus kilpailuihin palaamiselle siis, kiitos jälleen Talli Ryökäle ja Hanna hevosen lainasta, oot korvaamaton ❤

20180310-IMG_4716

Toiselta radalta saatiin myös rusetti, kun käännettiin pari aavistuksen pienempää kurvia. Päästiin palkintojenjakoon vielä valmennettavan poniratsukon kanssa, kaikin puolin tosi onnistunut päivä siis!

Innokasta menoa – vähän liiaksikin

20180218-IMG_4272

Edellinen reissu Saksalaan onkin täällä blogin puolella vielä kertaamatta. Tuo reissu sisälsi kohtalaisesti sattumia ja tapahtumia, hirmuisen määrän mietintään jääneitä asioita ja sitä kautta niiden sulattelemiseen on mennyt jonkin verran aikaa. Yhden kerran jopa hallitsemattomasti jalkauduin, ja muutaman kerran useammin uhkasin muuttaa koko hevosen rahaksi. Ja siihen lienee aivan järkevä syy.

20180218-IMG_428020180218-IMG_4301

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että olen yrittänyt päästä lajin pariin takaisin vähän oikomalla. Innostuin jotenkin hurjasti siitä, että uskallan ja kykenen tekemään lähes samoja asioita kuin ennen taukoakin, ja olenkin vaatinut itseltäni lähes samantasoista suorittamista kuin ennen raskautta. On kuitenkin pakko myöntää, että vuosi treeniä tuolle hevoselle on tuonut siihen paljon lisää voimaa ja nopeutta, siinä missä minulle vuoden treenitauko on tuonut kymmenen lisäkiloa (joista osa on luojan kiitos jo lähtenyt), sekä sellaisen rutiinin puutteen, mitä en ole koskaan ennen urallani kokenut. Sitten ihmettelen, kuinka en meinaa kestää millään hypyissä mukana ja jokainen äkkiliike tuntuu heilauttavan niin, että maa tuntuu kutsuvan hetkenä minä hyvänsä. Ja silti täytyy mennä, kun se on niin kivaa, eikä luonto anna periksi ottaa iisimmin.

20180218-IMG_4317

Tähän yhtälöön suuri haaste on myös se, että tällä hetkellä estetreenini ovat rajoittuneet tähän kerran kuussa omalla hevosella hyppäilyyn. Treenaan nyt siis sellaisia tuntimääriä viikossa/kuukaudessa, että en olisi edes entisellä rutiinillani ja kropallani kuvitellutkaan kykeneväni suoriutumaan täydellä teholla näistä tehtävistä. Ja nyt sitten kuvittelen siihen pystyväni! Kyllä tässä on todettava, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja systeemiä lienee jollain tasolla parannettava, jotta hommat alkaa sujua.

20180218-IMG_4318

Näitä hommia pohdiskeltuani olen muuttanut fysiikkatreeniäni paljon enemmän sellaiseksi, mitä tällä hetkellä tarvitsen, ja jättänyt pois sellaista mikä sujuu yllättävän hyvin ja on vain kivaa. Toisin sanoen rauta liikkuu salilla tauon jäljiltä jopa hämmästyttävän hyvin, ja olenkin tehnyt perus salitreeniä ihan innolla nostattaakseni fyysistä suorituskykyäni aiemmalle tasolle. Tämä on toki kiva lisä, mutta ei valitettavasti auta omaan lajiin liittyviin ongelmiin tarvittavan paljoa. Tämän sijaan olen aloittanut tekemään itselleni tällä hetkellä todella hankalia kehonpainolla toteutettavia kokonaisvaltaisia lihaskuntoliikkeitä, joissa erityisesti kaikki tukeutumiset, ja pitkäkestoiset lihaskestävyyttä vaativat harjoitukset tuottavat todella paljon ongelmia. Sama näkyy omassa ratsastuksessani myös, sillä kaikki ongelmat istunnassa ja hevoseen vaikuttamisessa lisääntyvät hurjan dramaattisesti ratsastuksen loppua kohti.

20180218-IMG_4319

Tämän fysiikkatreenin fiksauksen lisäksi olen ottanut asiakseni ratsastaa ja hypätä ihanan kollegani Hannan hevosella Landella, joka on omaani nähden todella aikuinen ja tasainen peli päästä hommiin takaisin mukaan. Esteiden korkeus on pidetty maltillisena ja näillä näkymin kilpaileminen aloitetaan myös aivan maahankaivetuista esteistä, jotta kykenen suorittamaan oikeasti sillä tasolla, mitä tehtävät vaatii. Tauno sen sijaan pyritään saamaan Saran kanssa kisoihin hakemaan hieman rutiinia, jotta meillä on jokin mahdollisuus yhdessä kilpaileminen tälle kaudelle aloittaa. Nyt mietinnässä on vielä mahdollisuudet päästä hieman valvovan silmän alle hyppäämään, ja pikkuhiljaa edetä sitten sitä kohti, että Tauno muuttaa kotiin ulkokenttien pikkuhiljaa sulaessa. Tässä vaiheessa edessä on vielä monta kysymysmerkkiä omien asumiskuvioidemme suhteen, mutta pääpiirteittäin ajatus olisi tämä. Nyt jälleen uudella innolla kohti uusia haasteita (meinasin kirjoittaa pettymyksiä, mutta mennään posin kautta), ja toivotaan että tällä kaudella meidät nähdään vielä radalla niin, että olemme menossa samaan suuntaan!

Uusintareissu ja edellinen videolla

20180204-IMG_3402

Sopivasti sain viime reissun videon viimeisteltyä juuri ennen uutta matkaa Kotkaan. Edellisen postauksen jälkeen tapahtumia on ollut paljon, ja juurikin siksi pieni postaustauko on päässyt muodostumaan. Tiivistetään vaikka niin, että Ennan kanssa ollaan opeteltu liikkumaan fysioterapeutin avustuksella, ja imetystaipaleemme on tällä hetkellä enemmän ja vähemmän vaakalaudalla. Neiti on oppinut todella hienosti uutta saamiemme käsittelyohjeiden myötä, ja hän liikkuukin jo hirmu tahtia kyljeltä toiselle, sekä kannattelee päätään tosi reippaasti. On tosi lähellä, ettei kaveri kierähdä oikean kyljen kautta jo mahalleen, vain yksi käsi on vielä hieman tiellä.

Itse olen sen sijaan ollut aikani kipeänä, sekä palaillut sen jäljiltä treenin ja ratsastuksen pariin. Ratsastinpa tuota ensimmäisen kokonaisen tunninkin viikko takaperin. Olen myös pyörinyt erilaisissa Herbalife-tapahtumissa, ja kehittänyt itseäni. Olen siis levännyt, liikkunut ja inspiroitunut, ja nyt valmis jälleen kasaamaan pääni blogihommia varten. Usein minulle tapaa käydä niin, että kerrottavaa on niin paljon, etten osaa palata kertomaan mitään. Mutta tässä mennyt lyhykäisyydessään, siirrytään tulevaan.

Tai ei vielä ihan, sillä tässä nyt ensin lupaamani lyhyt videopostaus Kotkan reissusta. Sinne tarttui mukaan myös yksi läheltä piti -tilanne, mikä viimeistään tehnee videosta ihan katsomisen arvoisen.

Nyt istun autossa matkalla kohti Harjua, jossa seuraan valmennettavieni aluevalmennuksia, ja samalla reissulla majaillaan jälleen Kotkassa käyden välillä vähän Taunoilemassa. Paras tapa pysyä mukana viikonlopun tapahtumissa lienee seurata sekä henkilökohtaista instagram story:ani, sekä mhsvalmennuksen vastaavaa palvelua. Blogin puolelle tulossa kyllä materiaalia myös myöhemmin!

ig