Mutta maailma on niin ihmeellinen!

20180116-IMG_2917

Meidän reipas Enna-tyttömme sen kun kasvaa ja oppii uusia asioita. Niin ihanaa kuin se onkin, se tuo myös omat haasteensa arjen pyörittämiseen. Siinä missä meillä aiemmin on ollut vauva, joka käytännössä vain syö ja nukkuu, meillä on tällä hetkellä vauva, joka ei syö eikä nuku.

Tai syö hän kyllä, jopa paremmin kuin kahden kuukauden kieppeillä rinnalla pääosin riidellessään. Ja nukkuukin, yöt menevät melko lailla entiseen tahtiinsa, lukuunottamatta unihöpöttelyjä joihin itse herään aina, vaikka tyttö itse ei heräisikään. Sen sijaan päiväunille rauhoittuminen, ja syömässä loppuun asti malttaminen ovat enemmänkin haasteita nyt, kun ympäröivä maailma alkaa kiinnostaa yhä vain enemmän.

20180116-IMG_292920180116-IMG_2898

Tämän ihmettelyn seurauksena moni aiemmin pettämätön nukutuskeino on menettänyt tehonsa, kuten vaunulenkki ja kantoliina. Vaunuissa voi nukkua ennemminkin silloin, kun ne ovat sisällä eikä kukaan ole tytön kanssa seurustelemassa. Sen sijaan ulkona täytyy usein saada katsoa pitkiäkin aikoja ulos ja seurustella työntäjän kanssa. Kantoliinassa on myös hienoa katsella ympärilleen, joskin pään kääntymisen rajallisuus on vielä hieman hakusessa, ja aika ajoin yritetään kurkistella suoraan selän taakse, ja ihmetellään kuinka se pää ei niin paljoa käänny.

Toisaalta tässä maailman avartumisessa on myös hyviä puolia, nimittäin erilaiset hämäystaktiikat väsykiukun tai mahavaivan yllättäessä ovat lisääntyneet huimasti. Tällä hetkellä lähes varma taktiikka saada pieni itku loppumaan on mennä hoitopöydälle köllöttämään, ja laittaa yläpuolella roikkuva pellelelu soimaan. Ensimmäisenä hoitopöydälle köllähtäessään Enna etsiikin katseellaan pellen, ja odottaa, että se alkaa soida. Usein tälle löytyy itkun loputtua myös sievä hymy.

20180116-IMG_284720180116-IMG_2938

Lisäksi pienenä olkapäällä kiukutellut tyttö viihtyy siellä tällä hetkellä todella hyvin. Tämä tietysti helpottaa röyhtäämistä kun ei tarvitse minuuttitolkulla rinnalla köllötellä taputeltavana. Olkapäällä löytyy yleensä paljon jutusteluja, ja lisäksi myös pään jumppaa, kun sen kannattelu on osoittautunut mitä hauskimmaksi jutuksi. Tämän vuoksi Enna viihtyy nyt paremmin myös mahallaan lattialla jumppaamassa. Selällään lattialla yritetään kovasti keksiä tapoja päästä liikkeelle, ja kääntyminen näyttäisi kovasti olevan neidillä haaveissa, joskin konstit siihen vielä aika puutteelliset.

Advertisements

Raameja ja suoruutta

Tällä viikolla on päässyt kyllä ratsastamaan! Eilen oli jälleen koulutunnin vuoro, ja ratsuna tuttu ja turvallinen Ressu. Tällä kertaa vuorossa oli väistöjä ja suoria linjoja irti seinältä. Loppuun työskenneltiin myös hieman volteilla ravissa ja laukassa. Ressun kanssa hommat alkavat sujua koko ajan paremmin, ja itsekin jaksan joka kerta pidempään työskennellä ihan järkevästi. Meillä synkkaa hevosen kanssa hyvin, kun hevosen juuri vertyessä ja rentoutuessa hieman avuille minä väsähdän tyystin. No, ehkä sitä pikkuhiljaa oma jaksaminen pidentyy ja hevonen alkaa löytyä nopeammin apujen väliin.

Tämän kerran harjoitukset olivat tosi hyviä juuri hevosen suoruuden ja raamien etsimiseen, mikä onkin tärkeä homma harjoitella näin tauon jälkeen. Hevosen suoruuden tunnustelu ja korjaaminen on todella tehokas tapa korjata hevosen liikkumista, ja sillä pääsee aika mukavasti keskusteluyhteyteen myös uuden hevosen kanssa. Ressun vinous on tosi erilaista kuin Taunolla, ja sen kanssa jään helposti ratsastamaan hevosta suoraksi turhan pitkäksi aikaa sen sijaan, että antaisin sille mahdollisuuden jäädä suoraksi korjauksen jälkeen. Omani kanssa sen sijaan korjaukset menevät aina liioitellusti perille, ja hevonen on usein ennemminkin sellainen spagetti, eikä niinkään suoranaisesti vino.

20180112-IMG_2812

Molempien kanssa tärkeää onkin löytää hevonen raameihin ja oikealle reitille liikkumaan ilman, että liikaa keskittyy muotoon heti alussa. Ressun kanssa tämä on minulle helpompaa, sillä se liikkuu päästään ja kaulastaan lähes aina oikein päin, toisin kuin Pipanalle on luontaista liikkua aivan vikoperin, mistä helposti ahdistun ja ajaudun liialliseen vääntöön. Molempien kanssa on haasteena saada hevonen kulkemaan tasaisella kuolaintuella, vaikka hevoset oireilevat tästä hyvin eri tavoilla. Siinä se useamman hevosen ratsastamisen rikkaus onkin, hyvin erilaisilta hevosilta voi oppia asioita, jotka hyödyttävät myös muiden ratsastamisessa.

 

Tauskia lenkittämässä

Alkuviikko vietettiin jälleen reissaten, tällä kertaa kokoonpanossa mukana oli Enna, minä, äitini ja mummini. Tämä oli ihan pätevä combo siinä mieleen, että äidin kanssa päästiin porukassa tallille aina Ennan viihdyttäessä isomummeja. Näin sain mukaani hovikuvaajan taltioimaan meidän aika ajoin ihan järkevääkin tekemistä. Reissu venähti alkuperäisestä suunnitelmasta päivällä oltuani menossa kokoukseen päivää liian aikaisin, kiitos ilmeisesti äitiyden sulattamien aivojeni.

Siinä missä ratsastaminen on sujunut yllättävän hyvin tauon jälkeen uusilla ratsuilla, oli oman kanssa tekemisessä hieman hakemista. Erityisesti hypätessä huomasi, että hevonen on mennyt hurjasti ratsastettavuudessaan ja fysiikassaan eteenpäin, ja itse tarvitsin hieman harjoitusta näiden säätöjen ajamisessa. Alkuun huomasin jättäytyväni melko tilaviin paikkoihin kaikilla kavaleteilla, sillä jäin vanhasta muistista odottamaan, että kaveri lähtee kuin nato-ohjus estettä kohti, jos lähden jalalla yhtään tukemaan. No, ensin löydettiin sitten jalka kaverin kylkeen kiinni, mikä tuntuukin olevan yksi haastavimmista hommista tämän raskauden jälkeisen fysiikan kanssa.

Lisäksi iso ero on todellakin tullut herra hevosen fyysiseen olemukseen, ja erityisesti takajalkoihin on löytynyt enemmän eloa niin esteillä, kuin esteiden välilläkin. Tauno on oppinut vaihtamaan laukat jo aika sujuvasti, mutta aika ajoin takajalat täytyy löytää mukaan pienen pukin kautta, ja siitäkös sitä tällainen sätkynukke horjahtaa. Takajalat on aika ärhäkät nyt myös esteiden päällä, ja huomasinkin heilahtavani pariin otteeseen odottaessani tuttua hieman isompaa hyppyä, mutta yllättyessäni taivasta kohti osoittavista takakoivista siihen päälle. Näissä pikkuhypyissäkin huomaa, että fysiikan parantuessa hypyistä on tullut voimakkaampia ja nopeampia kuin aiemmin.

Kuten aiemmin epäilinkin, tämän hevosen kanssa suurimmaksi haasteeksi osoittautui se, että en millään meinaa jaksaa pysyä sen liikkeessä mukana, ja siksi kiusaus jäädä kädellä turhan vahvaksi on todella suuri. Omaan ratsastukseeni yritinkin näiden päivien aikaan löytää hieman passiivisuutta ja tasaisuutta, mikä ei varsinaisesti ole koskaan ollut vahvimpia puoliani. Olen kyllä tehokas, ja osaan olla tekemättä mitään silloin, kun ei tarvita, mutta oman asennon ylläpitäminen ja tasainen ympärillä oleminen on aina ollut minulle tosi hankalaa. Nyt se on toki vielä hankalampaa, kun kaikki syvät lihakset on aivan hakoteillä.

Tällä hetkellä tilanne on jopa se, että Tauno on tällä kuolaimella jopa aavistuksen liian herkkä omaan kehonhallintaani nähden, sillä minun on vaikea yrittää olla passiivinen ja tulla esimerkiksi rauhassa linjoihin sisään ilman, että jään hypyssä suuhun kiinni. Tämän vuoksi suunnittelimme kokeilla kyseistä kuolainta kahdella ohjalla seuraavan kerran, kun kaverilla hyppään. Positiivisia ongelmia sinänsä, kun ottaa huomioon millaisia hankaluuksia meillä on aiemmin ollut.

Satunnaisia videoita reissusta yllä. Huomaa, että menossa on aika  paljon hajontaa vielä tässä vaiheessa, mutta kivojakin pätkiä löytyy jo.

Ylipäätään reissu oli tosi onnistunut, ja seuraava onkin jo suunnitteilla. Nyt täytyy työskennellä tiiviisti tämä väli oman fysiikan kanssa salin puolella, ja lisäksi tarkoituksena on ratsastaa ainakin tänään sileän tunnilla, ja mahdollisesti myös ensi viikolla. Tästä tämä taas lähtee, hiljaa hyvä tulee. Ei pidä olla itselleen turhan ankara vuoden tauon jälkeen, vaikka mieli tekisi.

Iso pala jaksamista

20180101-IMG_1552

Ensimmäiset viikot vauva-arkea oloni oli pitkälti sellainen, etten kykene tekemään yhtään mitään vauvan hoidon ohella. Tuntui todella vaikealta kuvitella aikaa, jolloin palaisin töihin tai alkaisin treenata. Nopeasti sitä kuitenkin tottui yöheräilyihin ja alkoi oppia rytmittämään omaa tekemistään sen mukaan, kuinka vauva minua tarvitsee. Uskalsin alkaa lähteä vauvan kanssa yhdessä paikkoihin, ja tehdä yhä enemmän asioita ilman vauvaakin. Ja kas vain, kiirehän tässä on taas tullut.

20180101-IMG_1602

Vaikka tämä kiire on vielä pientä, on oma jaksaminen silti nopeasti äärirajoilla, kun päivissä tunnit alkavat täyttyä. Mietin tässä myös sitä, kuinka  vauva-arjen helppous on täysin suhteellista. Omassa mielessäni usein vertaan meidän arjen helppoutta siihen, mitä arki vauvan kanssa voisi olla. Välillä sitä sitten unohtaa, ettei sitä voi normaaliin arkeen silti verrata. Jos ennen vauvan syntymää olisin nukkunut yön niin, että herään 2-3 tunnin välein, olisin pitänyt sitä katastrofina. En olisi voinut kuvitella lähteväni treenaamaan seuraavana päivänä töiden päälle, vaan tullut kotiin lepäämään heti mahdollisuuden tultua. Nyt se tuntuu kuitenkin hyvin nukutulta yöltä, jonka jälkeen jaksaa tehdä kaikki maailman asiat ilman huolta.

20180101-IMG_1569

Toki hormonit tarjoavat oman osansa lähes epäinhimilliseen jaksamiseen, mutta kaikella on kuitenkin rajansa. Ja toki sillä on iso ero, mitä niillä päivillään tekee, vaikka kiireisiä ovatkin. Esimerkiksi reissaaminen vauvan kanssa ratsastus- ja valmennushommiin ei tunnu minulle varsinaisesti työltä, sillä se on minulle sen sortin henkireikä, että hetken aikaa hevosten kanssa touhuttuani jaksan jälleen vauvan hoitoa ja syöttelyä paljon paremmin. Toisaalta siihen kiireeseen kuuluu paljon myös stressiä kouluhommista ja valmistumisesta, jota en voi välttää. Tämän vuoksi aikaa lepäämiselle tulee myös löytää, ja mielellään ennen kun sitä ihan pakonomaisesti tarvitaan.

20180101-IMG_1574

Minulle on ollut tärkeää sisäistää se, että Enna voi olla myös muiden hoidettavana ilman, että minun täytyy stressata asiaa, ja tuijottaa vieressä hänen hoitamistaan. Imetys tuo toki omat rajoitteensa vauvan luota pois olemiseen, enkä tietysti mitään useiden tuntien taukoja vauvailusta kaipaakaan. Joskus se voi olla tunnin unet silloin, kun Enna on vaunulenkillä joko isin tai muiden sukulaisten kanssa. Joskus se voi taas olla kahvihetki niin, että joku muu jututtelee Ennaa vaipanvaihdon yhteydessä. Itse en aiemmin ole uskaltanut rentoutua näissä hetkissä lainkaan, ja olen tuntenut niistä jotenkin huonoa omatuntoa. Tottahan se on, että näin pieni vauva tarvitsee äitiään paljon, mutta ennen kaikkea hän on riippuvainen hoitajistaan, jotka voivat olla joskus myös muita sukulaisia.

20180101-IMG_1583

Nyt on minun vastuuni osata olla hoksottimet hieman tarkempana sille, milloin meinaan ahtaa kalenterin liian täyteen, ja väsyttää itseni. Kaikkea olisi kiva tehdä, mutta kaikelle ei aika yksinkertaisesti riitä. Toisaalta täytyy osata ja uskaltaa tehdä asioita vain siksi, että ne ovat itsestä mukavia. Ja mikä tärkeintä, tehdä sen luottavaisesti ja hyvällä mielellä, Enna pärjää kyllä ❤

Ensimmäiset hypyt

Tänään pääsin valmennusretkellä Taipalsaaressa valmennettavan nuoren hepan kyytille, ja nyt olikin hieman tutummat tunnelmat kuin viime kerralla poneja ratsastaessa. Tällä kertaa uskalsin sopivan kannustuksen kanssa hypätä pari pientä estettäkin, ja vaikka olo hieman hutjakka onkin, ei sekään tatsi täysin hukassa ole! Ei nyt tosin vielä ihan sellainen radoille mentävä olo, mutta pikku tehtävät ainakin sujuvat. Kroppakin alkaa pikkuhiljaa vastaamaan tarpeeksi tehokkaasti, jotta voi esteiden välissä tehdä tarvittavia säätöjä, jopa nuorella hevosella. Siitä tämä taas lähtee, ja ai että oli mukavaa! ❤

20180106-IMG_2170

Meidän perheretkeily alkaa sujua jo aika mallikkaasti, varsinkin nyt, kun olen onnekseni saanut mukaan sekä äitini, että Tatun. Tällöin minulle löytyy mukaan sekä puominnostaja, hovivalokuvaaja, että Ennalle seuralainen. Vauva ja isi vetelikin jälleen reippaasti sikeitä koko valmennuksen ajan. Nyt oloni oli koko reissun ajan jo tosi luottavainen, ja uskalsin ihan rauhassa nauttia työnteosta valmennusten ja ratsastamisen ajan. Pikkuhiljaa sitä alkaa ymmärtää, että on ihan okei ottaa hieman omaa aikaa välillä, ja vauva pärjää ihan hyvin, vaikken koko ajan ole hänen vieressään nököttämässä. Enna on kyllä maailman reippain reissaaja, nukkuu automatkat ja syö hienosti jopa tallin kahviossa toppapuku päällä. Tottapuhuen hän syö jopa paljon paremmin kylillä, kuin kotona!

Seuraavaksi vuorossa meillä onkin perheretki Kotkaan ensi viikon alkuun, jolloin pääsen jälleen omalla hevosella ratsastamaan. Varasinkin itselleni jo kavalettitunnin sillä ajatuksella, että uskallan aloittaa hyppäämisen, vaikka siihen pienen varaslähdön tänään otinkin. Tällä kertaan reissuun lähdetäänkin mummien apuvoimin, ja isi saa jäädä viettämään vauvavapaata kotiin.

 

Kymmenen kiloa

Sen verran minulla on pudotettavanani palatakseni raskautta edeltävään kuntooni. Hassua sinänsä, että haluan ihan huoletta puhua siitä. Aiemmin olisin varmasti pyrkinyt vain kaikessa hiljaisuudessani pudottamaan sen, ja toivonut, ettei kukaan huomaa sen koskaan kertyneen. Nyt syy on kuitenkin niin tärkeä, että en jaksa edes ahdistua aiheesta.

20180104-IMG_1799

Raskausaikana jouduin syömään suoraan sanottuna ihan mikä vain meni kurkusta alas. Alkuraskauden pahoinvoinnin vuoksi painoni putosi useita kiloja samalla, kun maha kasvoi. Sama etova olo säilyi enemmän ja vähemmän koko raskausajan, ja jouduin syömään kaikenlaista, ihan vain että tolpillani kestin. Mikä tahansa maistui hetken, se muuttui etovaksi hyvin pian. Koko raskauden ajan kiloja kertyi kuitenkin todella maltillisesti, ja lopun voimakkaan turvotuksen mukaanlukien vain noin 15 kiloa.

Olenkin hieman hämmentynyt siitä, että näinkin paljon siitä on vielä päällä. No, onhan synnytyksestä toki vain kaksi kuukautta aikaa, mutta onhan olo ymmärrettävästi hieman malttamaton. Malttamattomuus on kuitenkin ihan terveellistä, eikä käänny lainkaan sellaiseksi ahdistukseksi, kuin olin aiemmin ajatellut. Muutamaan kertaan olen kysynytkin, että ihmettäkö tuota olen valittanut jostain ylimääräisistä kiloista, kun olen kuitenkin mahtunut näinkin pieniin ratsastushousuihin. Kai se on mihin vertaa, mutta iso maha tekee siinä suhteessa tehtävänsä.

Tärkein tehtäväni tällä hetkellä on kuitenkin imetys, enkä sen vuoksi aio lähteä liian pienillä kalorimäärillä haastamaan kroppaani nopeaan muutokseen. Onneksi minulla on matkallani mukana huikean hyvät Herbalife-tuotteet, jotka takaavat riittävän ravinteiden saannin helposti ja ilman ylimääräisiä kaloreita. Aiemmin olen tuotteita käyttänyt vain hyvinvointimielessä, ja nyt pääsen ensimmäistä kertaa testaamaan niitä itse myös painonpudotuksen tukena, vaikkein ihan varsinaiselle painonpudotusohjelmalle uskallakaan vielä lähteä.

1E669FED-6A4A-4ECC-BB20-6859DFCB06E2

Lisäksi meillä alkaa juuri sopivasti 8.1. Herbalife 30 day fit challenge, johon aion itse lähteä mukaan paitsi valmentajan, myös osallistujan roolissa. Sen lisäksi, että uskon tämän projektin kaipaavan tiukkaa treeniä ja asiallisen ruokavalion, uskon sen tarvitsevan paljon tukea. Ja mikäs sen parempi paikka sitä saada, kuin lähteä siihen yhdessä muiden kanssa!

Tässä vaiheessa olo painonpudotuksesta on rento, mutta päättäväinen. Aion todella vielä mahtua noihin ihaniin Horse Pilotin ratsastushousuihin, sen saatte uskoa!

Vastalaukkaa

Viikon odotetuin hetki oli jälleen keskiviikkona, jolloin pääsin taas ratsastustunnille Ressun kanssa. Tällä kertaa meille oli asetettu astetta enemmän haastetta, sillä vuorossa oli vastataivutus- ja vastalaukkaharjoituksia. Juuri tällaiset harjoitukset tekee tosi hyvää sille, että oppii itse jälleen tunnustelemaan hevosen suoruutta, ja etu- ja takapään reittejä. Näissä asioissa tuntuu, että homma on vielä aavistuksen hukassa, mutta koko ajan paranemaan päin.

Juuri tällaisten asioiden takia olen pyrkinyt nyt ratsastamaan ohjatusti niin paljon kuin mahdollista. Tässä vaiheessa, kun mikään ei ole tuoreessa muistissa, on helppo päästä jopa parantamaan omaa ratsastustaan, ja erityisesti istuntaansa, kunhan joku on saman tien ohjaamassa oikeille jäljille. Suurimmat haasteet istunnassani ovatkin ylävartalon heijaaminen laukassa, kyynärpäiden leviäminen ja ajoittainen reiden puristaminen. Näistä ensimmäiseen on toki helpotusta tulossa sitä mukaa kun vatsalihakset jälleen löytyvät, mutta siihen pitää kyllä saman tien keskittyä että se jäisi saman tien jo pois.

Hyvä huomio tunnin aikana oli se, kuinka paljon sisäjalan reiden ahdas asento vaikuttaa hevosen kääntymiseen. Varsinkin nyt, kun kyseessä oli toiseen suuntaan hieman huonommin kääntyvä hevonen, oli tässä ihan selkeä ero, kun avasi sisäjalan polvea hieman ympyrän keskustaan, ja vapautti hevoselle näin tilaa kääntyä ympyrälle oikein. Itse tuppaan helposti työntämään jalan eteen ja puristamaan joko reidellä tai polvella, jolloin alapohje ei ole kunnolla kiinni. Tämä on myös asia, josta olen tosi tarkka oppilaideni kanssa, sillä se vaikuttaa sekä jalan tehokkuuteen, että hevosen liikkeeseen tosi paljon.

Mutta olipa se taas kivaa! En malta odottaa, että pääsen jälleen hevosen selkään! Olihan tämä ennestäänkin jo ihan parasta, mutta pieni tauko nostaa kummasti motivaatiota treenata.