Taunoprojekti

Vielä näin oletettavasti viimeisinä raskausviikkoinani (ei kai kukaan sinne mahaan ole vielä jäänyt) päätin huristella Kotkaan kurkistamaan oman villivarsani hyppytreenejä Pantsun valmennuksissa. Sanotaanko, että sain jälleen todistella hevoseni kaikenlaisia päähänpistoja, ja olen kyllä kovin kiitollinen että sitä Saksalassa edelleen jaksetaan katsella. Mutta laatupeli se on, ei siitä mihinkään pääse.

IMG_1227

Hauskaa sinänsä, että jo ennestään iso hevoseni on nyt kerännyt hieman lihaa luiden ympärille, ja alkaa herättämään yhä enemmän huomiota esiintyessään, joskin ei aina täysin positiivisessa mielessä. Hattu nousee kyllä sille, että siltä onnistuttiin ajamaan karvat pois saman illan aikana, kun se kirjaimellisesti näytti kiipeävän seinälle konetta pakoon. Seuraavana päivänä se sai siis valmentautua melkoisen pitkästä aikaa esteratsastuksen parissa, itse olin tosin tällä kertaa jalkamiehenä ja reipas lainakuski Sara pilottina.

Ja kyllähän siinä pienen miehen maailman saa sekaisin, kun halli laitetaan täyteen toinen toistaan pelottavampia esteitä, siellä pyörii vaikka kuinka monta hevosta ja sitten pitäisi mukamas kuunnella ja ohjautuakin minne pyydetään. Alkupuolella tuntia Piia jopa kysyi minulta vitsikkäästi, että “onko sulla tuota siis ikävä?”, ja tottapuhuen juuri tuota hevosta ei, ei todellakaan.

IMG_1215

Vaan siinä vaiheessa, kun pienelle hevoselle jälleen joku järjen valo päähän syttyi, silloin sitä tuli ikävä. Aloin suurin piirtein viritellä saappaita jalkaan, on se vaan niin huikea tyyppi. Oltiin kaikki jälleen sitä mieltä, että se on syystäkin vielä hengissä. Aikaa, rutiinia ja järjestystä se tarvitsee, sitten sillä voi hypätä ihan mitä vain uskaltaa. Ja nyt on kiva jakaa se fiilis jonkun kanssa, joka on siellä selässä istunut kun se omaan suorittamismoodiinsa pääsee.

Sara ennen viimeistä rataa luottavaisesti naurahti, että keräilkää hänen palaset sitten mistä ne löytyykään. Hieman väsyneenäkin reipas Taunohevonen jaksoi kuitenkin ylitellä kaikki tehtävät omaan estehevosen tyyliinsä, eikä sellaisen jälkeen voi meistä kukaan muuta kuin hymyillä. Töitä se vaatii, ja paljon, mutta siinä on niin valtava potentiaali, että edelleen uskon sen olevan kaiken vaivan arvoinen joku päivä.

Sara on tehnyt sen kanssa kyllä tosi hyvää työtä, ja tuossa systeemissä siitä rakentunee vielä kelpo hevonen. Tämän vuoksi uskon vahvasti pitäväni hevoseni tässä osoitteessa myös talven yli, jolloin sen päivittäinen tekeminen pysyy omasta arjestani riippumatta laadukkaana, ja se saa treenata hyvissä puitteissa läpi hallikauden. Itse käyn mielelläni myös aika ajoin Kotkassa sen kanssa treenaamassa, ja uskon arkena pääseväni ratsastamaan myös töiden puolesta täällä kotiseudulla tarvittavan paljon. Aika näyttää kuinka nämä rutiinit muotoutuu, mutta tällä hetkellä tämä suunnitelma vaikuttaa melko pätevältä.

IMG_1173

Pyörähdin myös paluumatkalla Lappeenrannassa katsomassa omien valmennettavieni treenejä Piian kanssa, ja sain jälleen hyvää ajatusta ja palautetta tulevaisuuden harjoituksia varten. Ohjeena oli myös, että “synnytähän nyt nopeesti”, ja kyllä, sitähän täälläkin odotellaan. Nyt on niin paljon mitä odottaa, että alkaa hieman jopa tuskastuttaa näin loppumetreillä. Täälläpäin keskitytäänkin nyt huilailemaan ennen h-hetkeä, ja samaan aikaan Tauno pääsee tiukentamaan treenejä ja mahdollisesti harjoittelemaan pikkukisailuakin. Kiitos vielä luottokuski Saralle, tämä kausi on mennyt tosi stressittä omalta osaltani, kun on saanut olla hevosen suhteen huoletta sen ollessa hyvässä hoidossa ja liikutuksessa.

Advertisements

Kaikkea muuta

_MG_0768

Kun maalis-huhtikuun vaihteessa päätin viedä kuntoutuvan villihevoseni Kotkaan, ja jättäväni oman ratsastuksen tauolle, mietin tosissani, että entä jos en halua sitä enää lainkaan takaisin. Minulla on ollut oma hevonen siitä saakka, kun täytin 13. Siitä asti elämäni on ollut yhden, kahden tai kolmen nelijalkaisen aikataulujen säätelemää, enkä ole koskaan tehnyt päätöksiä ilman, että olisin ottanut näiden kavereiden aikataulut huomioon. Nyt minulle tarjottiin tilaisuus tehdä ihan mitä vain muuta, keskittyä ihan tavallisen opiskelijan ja tulevan äidin elämään.

En sanoisi että olisin kärsinyt turnausväsymyksestä, mutta minulle rakkaasta harrastuksesta ja omasta urheilusta oli tullut minulle pikkuhiljaa työ. Mistä en toki valita, onhan se hienoa tehdä työkseen jotain mistä näin paljon pitää. Kuten jokaisen yrittäjän, oli minunkin kuitenkin vaikea erottaa työtä ja vapaa-aikaa, varsinkin kun jälkimmäistä ei suoraan sanottuna ollut. Opiskelijatoverini tuntuivat tuskailevan tehtävien määrää, miten koko ajan saa istua nenä kirjassa. Itse olin tehnyt sen parhaillaan kolmen hevosen ja valmennustuntien pidon lomassa. Ja faktaahan se on, että kaikkeen ei voi silloin panostaa täysillä, vaan joku osa-alue kärsii varmasti.

_MG_0729

Näinollen uskoin ihan todella siihen, että kun pääsen hevosettoman elämän makuun, en palaa siihen enää lainkaan. Sama tunne minulla oli pian viisi vuotta takaperin vaihdettuani tallia ja valmentajaa. Kyseenalaistin aivan todella sen, halusinko lainkaan kilpailla, vai oliko se vain muille tavan vuoksi suoritettu tavoite. En kuitenkaan jäänyt puskaratsastajaksi, vaan tästä puolen vuoden päästä ratsastin Saksassa nuoria holsteininhevosia. Ja kuten arvata saattaa, oli tämä tunne jälleen aivan turha, sillä nyt lasken minuutteja takaisin hevosen selkään pääsemiseen. Ja totta puhuen kirjoitan tätä postausta matkalla Kotkaan tätä villivarsaa katsomaan.

_MG_0847

Tämä tauko on kuitenkin tarjonnut minulle niin lajin suhteen, kuin oman elämän järjestelynkin osalta todella paljon ajateltavaa. Kuten aiemmin totesin, olin ajanut itseni uskomattomaan kiireeseen ennen kuin lopetin ratsastamisen. Olen myös täysin tietoinen siitä, että samaan tahtiin en voi ajautua enää vauvan synnyttyä. Tämän vuoden ajan olen päässyt valmentamaan sellaisella intensiteetillä, mikä ei tule tässä mittakaavassa olemaan minulle enää mahdollinen. Se on samalla sekä helpottavaa, että haikeaa. Olen kuitenkin tämän vuoden aikana löytänyt linjan sille, mikä valmennustyössä minulle on tärkeää, ja mitkä ovat vahvuuteni valmentajana. Olen kyennyt luomaan suunnitelman sille, millä lailla haluan valmentamista jatkaa, ja millä lailla en.

Tämän kauden jälkeen minulla on elämässäni aivan uusi tärkeysjärjestyksen ykköspaikan täyttävä asia. Se on pikkuinen vauva, jonka toivottavasti saan syliini lähiviikkoina. Sen jälkeinen tärkeysjärjestys on pitkälti muotoutunut tämän tauon aikana. Se, kuinka se käytännössä toteutuu tulee selviämään vasta, kun arki pikkuisen kanssa muotoutuu kotona.

_MG_0783

Ratsastus on osa elämää, eikä toisin päin.

Tämä on ollut tärkeä asia oivaltaa myös vastuuvalmentajan roolissa, sillä jokainen tekee tätä oman elämänsä ohessa, isommassa tai pienemmässä roolissa. Aika on meillä jokaisella rajallista, ja jokainen meistä on itsekin rajallinen. Tämän tauon aikana olen oppinut vaatimaan itseltäni vain sen, mihin oikeasti pystyn. Asioille voi sanoa ei, ja usein täytyykin, tai jokin muu asia kärsii. Tällä ajatuksella tehdäänkin jatkossa niitä asioita, joita on pakko, ja niitä, joista itse eniten nautin. Ja nyt olen entistä varmempi siitä, että hevoset ja oma ratsastus kuuluu ehdottomasti myös näihin asioihin.

 

 

 

Matkalla valmentajaksi – Lajien välinen yhteistyö

Puhutaan tänään hieman lajin ulkopuolelta opittavista valmennustaidoista. Meidän lajimme on hyvin ainutlaatuinen, sillä siinä urheillaan yhdessä eläimen kanssa, joka ei meidän kanssamme samaa kieltä suoranaisesti puhu. Siitä huolimatta myös ratsastusvalmentaja voi oppia paljon myös lajimme ulkopuolelta. Valmentajakoulutuksen ykköstasolla teimme Vierumäen jakson yhdessä moottoriurheiluvalmentajien kanssa, joka antoi mielestäni paljon työkaluja silloin vielä hyvinkin tyhjään valmennuslaatikkooni, vaikka he eivät hevosista mitään ymmärtäneetkään. Onhan lajissamme tärkeässä osassa myös hevosen selässä istuva urheilija.

Minulla on siitä mielettömän hieno tilanne, että kanssani saman katon alla asuu hyvin intohimoinen salibandyvalmentaja, joka opiskelee myös kasvatusalaa. Meillä on vähän väliä kotona valmennussulkeiset, jossa parannetaan tuntitolkulla maailmaa valmennusasioihin liittyen. Olen myös saanut mieheltäni hyvää palautetta omasta valmentamisestani, kun hän on aika-ajoin mukana katsomassa pitämiäni treenejä. Salibandy onkin laji, jonka valmentamista seuratessani olen saanut paljon ajatuksia oman lajimme valmentamiseen.

Adobe Spark (1)

Suurimpia yhteneväisyyksiä ovat tiimissä yksilönä työskentely, tilannetajun merkitys sekä henkinen kapasiteetti kilpailutilanteissa. Paljon olemme puhuneet muunmuassa siitä, kuinka urheilijat saadaan omaksumaan tarvittavat lajitaidot niin, että ne toimivat saumattomasti myös kilpailutilanteessa. Tähän isoimpana oivalluksena omalta osaltani on ollut se, että valmentaja ei tee ratkaisuja urheilijan puolesta, vaan tarjoaa mahdollisuuden oppia asian itse. Vieläkin turhan ahkerasti ohjaan valmennettaviani ennen estettä yksinkertaisilla “jalkaa”, tai “malta” -käskyillä, jotka kuitenkin on urheilijan osattava kilpailutilanteessa tehdä itse. Näin vien huomaamattani urheilijalta itseltään mahdollisuuden oppia tekemään hyviä ratkaisuja, ja myös virheitä kilparatojen ulkopuolella, jotta niiden ratkaiseminen kilpailutilanteessa olisi ylipäätään mahdollista.

Salibandyssa ympärillä on joukkuetoverit, joiden kanssa tulee osata kommunikoida, ja pelata samanaikaisesti yhdessä ja yksilönä. Meidän lajissamme tämä tiimitoveri on hevonen, jonka valmentaminen on useimmille valmentajille lajissamme suurin huolenaihe. Kun puhutaan ratsastajasta urheilijana, on tärkeää opettaa hänelle tiimityötä hevosensa kanssa, aivan kuin joukkuelajissa joukkuetovereiden kanssa. Joskus tiimitoverimmekin tekee virheitä, ja se täytyy myös ottaa huomioon suoritusten analysoinnissa. On kuitenkin tärkeää olla piiloutumatta hevosen virheiden taakse, sillä useimmiten kyseessä on jokin asia, jonka me voimme satulasta käsin korjata. Tässä vaiheessa onkin tärkeää miettiä, mikä on ensimmäinen osoite, joska vikoja etsitään, onko se satulan alla vai satulan päällä? Tähän me kuitenkin tiedämme sen todennäköisimmän vastauksen.

Loppujen lopuksi meidän ainutlaatuinen lajimme on kuitenkin tiimityötä toisen urheilijan kanssa, lajitaitoja jotka meidän täytyy osata viedä kilpailutilanteeseen ja henkistä kapasiteettia tehdä hyviä ratkaisuja paineenalaisessa tilanteessa. Kuinka moni valmentaja kuitenkin huomaa unohtavansa ratsastajan osalta tällaiset urheilulliset ominaisuudet ja niiden harjoittamisen treeneissä?

Adobe Spark-5

Pallokala liikenteessä

_MG_9757

Hieman vapaamuotoisia kuulumisia jälleen väliin. Täällä ollaan kasvateltu reipasta masun asukkia, joka on ollut hyvin aktiivinen touhottaja, ja laajentanut asumustaan jo ihan kiitettäviin mittoihin. Mahan kanssa olo on ollut ihan hyvä, lähinnä hieman kömpelö joissain tilanteissa, ja olen sen kanssa jonkin verran asioihin alkanut törmäillä. Selkä on aika-ajoin kipuilullaan muistutellut, mutta onneksi vielä hyvin siedettävästi, ja rauhoittunut lepäilemällä ihan hyväksi.

Nyt kun laskettuun aikaan on enää alle kaksi kuukautta aikaa, alkaa hevosen selkään pääsy kuumotella toden teolla. Sitä on vain katsonut vanhoja kisavideoita ja treenannut salilla, vain odottaen että pääsee takaisin satulaan. Vähän tosin jännittää, kuinka se oma tuntuma palautuu ihan uudella keholla tällaisen tauon jälkeen. Nyt olen vain luottanut, että alkuhämmennyksen ja jumituksen jälkeen sitä pikkuhiljaa palautuu takaisin sille taitotasolle, missä olen ennen raskautta ollut. Toivotaan että tämä illuusio olisi jossain määrin todenmukainen.

IMG_0205

Ratsastuskuumetta ei varsinaisesti helpottanut se, että kävin jälleen katsomassa omaa Pipanahevostani, joka on Saksalassa miehistynyt ja harjoitellut kovasti tämän ajan, kun itse olen vain kasvatellut mahaani. Oli kyllä kiva nähdä, että herra hevonen näyttää vihdoin kotiutuneen täysin ja alkaa tyytyä kohtaloonsa ja tekemään hommia niinkuin käsketään. Onhan sitä ehkä vähän tynnyrissä tullut kasvatettua, hieman huomaamattaan ennen tätä.

Pipanan osalta ei ole sovittu mitään tarkempaa jatkosta, ja vielä olen pitänyt auki mahdollisuuden pitää sen Saksalassa vielä talven yli, ja käydä aika-ajoin ratsastamassa sitä siellä. Vauva-arjen alkaminen varmastikin näyttää tarkemmin, kuinka aikaa riittää omalle hevoselle täällä Savonlinnassa, ja minkä verran minulle tulee ratsastusta ihan jo asiakkaiden hevosten osalta. Saksalassa hevosen pitämistä puoltaa myös ensiluokkaiset puitteet treenata, ja luulen että haluaisin joka tapauksessa käydä pieniä pätkiä treenaamassa siellä hevosen kanssa, mikäli se muuten mahdollistuu. Onneksi näitä päätöksiä ei tarvitse tehdä vielä, vaan voin rauhassa katsoa miten vauvan kanssa arki muotoutuu kunhan sen aika koittaa.

IMG_9331

Tässä vaiheessa olen vielä kaikkine massuineni kierrellyt valmennettavien mukana kilpailuissa, ja ajanut viikoittain Taipalsaareen valmentamaan Savonlinnan valmennusten lisäksi. Valmennustöitä olen pikkuhiljaa tosin alkanut supistamaan, sillä vauvan ja omien ratsastusten tullessa kuvioihin on minun mahdotonta jatkaa tässä mittakaavassa valmentamista. Näin ollen olen joutunut priorisoimaan itselle mielekkäät ja helpoiten organisoitavat työt ensisijaiseksi, ja välttämään myös uusien valmennuspaikkojen mukaan ottamista. Uusia ratsastajia olen kyllä ottanut jo ennestään pyöriviin valmennuksiin, mutta muunlaista laajentamista tämä tulevaisuus ei ainakaan toistaiseksi tule kestämään.

Vastuuvalmentajana toimiminen on minulle valmentamisessa intohimo, ja juuri sellaiseen toimintaan haluan tulevaisuudessakin panostaa. Näinollen olen priorisoinut systeemissä valmentautuvat ja sitoutuneet urheilijat ensisijaisiksi, ja heille on valmennusta luvassa kauempanakin myös jatkossa. Valitettavasti vastuuvalmentaminen on myös hyvin sitovaa ja aikaa vievää, eikä minulla tästä johtuen ole mahdollisuutta näitä projekteja kovin paljoa haalia. Vauvan syntyessä se menee kuitenkin tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi, ja minulle on tärkeää myös pystyä ratsastamaan itse, enkä halua näiltä viedä aikaa yksittäisten valmennustuntien hypyttämisellä.

Paljon on asioita siis auki, ja nyt voin vain istua ja odottaa tulevaa. Tässä vaiheessa hommat on onneksi hyvin järjestyneet niin, etten joudu valmentamisen tai ratsastamisen suhteen stressaamaan tai kiirehtimään vauvan syntymän jälkeen. Minulla on hieno tiimi kasassa, ja olen kyllä loputtoman kiitollinen kaikille ihmisille, jotka ovat kanssani tämänkin ajan yhteistyötä tehneet ❤

Matkalla valmentajaksi – Ratsastustaito itseisarvona

Tänään sivutaan aihetta, joka on läsnä varmasti lähes jokaisen urheilulajin valmennuksessa, nimittäin taito- ja tulosvalmentaminen. Meidän lajissamme se tuntuu korostuvan erityisen paljon, sillä hyviä tuloksia on hyvillä välineillä mahdollista saavuttaa tiettyyn rajaan saakka myös vähemmällä ratsastustaidolla. Itse olen pyöritellyt tätä kysymystä päässäni niin itseni, kuin omien valmennettavienikin osalta.

KisatSLN-02121

Useimmiten ratsastajilla on lajiin panostamisen suhteen rajalliset resurssit, varsinkin taloudelliset. Tällä tarkoitan lähinnä sitä, että olipa rahaa kuinka paljon tahansa, se on mahdollista saada poltettua tähän lajiin. Tämän vuoksi harvan meidän tavoite on päästä huipulle nopeasti ja millä tahansa kustannuksella.

Juuri tällaisissa tilanteissa itse pohdin, onko valmentamisessani tarkoitus kehittää nimenomaan ratsastustaitoa, jotta osattaisiin ratsastaa, vaiko ratsastustaitoa, jotta saataisiin tuloksia. Tätä vartenhan meidän tulee miettiä ensinnäkin jo kysymystä siitä, mitä ratsastustaito edes on. Itse olen tullut tähän lopputulokseen:

Ratsastustaito on sitä, että pystyy ratsastamaan mahdollisimman paljon erilaisia hevosia, mahdollisimman lähellä niiden kapasiteetin äärirajoja.

Koska ennen kaikkea meillä tässä lajissa opettajana toimii hevonen. Se, että voi viedä hevosia eteenpäin, ja saada niitä esittämään parastaan kerta toisensa jälkeen, se on mielestäni ratsastustaitoa. Itse koen ratsastustaidon käsitteenä hyvinkin laajaksi, sillä siihen kuuluu sekä fysiikkaa, että omaa henkistä valmiutta suorittaa parhaimmillaan vaikeassakin paikassa. Lisäksi tässä korostuu huimasti kyky kuunnella hevosta, ja mukauttaa omaa ratsastusta sen tarpeen mukaiseksi.

Tämän vuoksi pyrin itse ratsastamaan kaikilla hevosilla, millä minulla on mahdollisuus ratsastaa. Jokainen hevonen, jolla on häntä, pää ja neljä jalkaa vie meitä ratsastajana eteenpäin, ja opettaa jotakin tärkeää, mikäli sitä on valmis kuuntelemaan. Samaa olen pyrkinyt ohjeistamaan omille valmennettavilleni, ja ohjannutkin heitä ratsastamaan jokaista hevosta tunteella, ja ottamaan siltä kaikki oppi vastaan mitä on mahdollista saada.

IMG_0204

Jokaisen hevosen kapasiteetti on rajallinen, ja mielestäni onkin valmentaessa tärkeää suhteuttaa ratsukolta pyydetyt tehtävät hevosen sen hetkisen tason mukaan. On eri asia hypätä GP-hevosella 110cm tehtäviä harjoituksissa ja osua vähän sinne sun tänne, kuin tuntiponilla, jonka äärimmäinen suorituskyky on juuri tuota 110cm luokkaa. Tämän vuoksi itse suosin perustaitojen opettamista hevoselle helpoilla tehtävillä, jotta emme syö hevosen itseluottamista ja motivaatiota. Viedään hevosia vaikeisiin tehtäviin silloin, kun me itse voimme niitä auttaa. Sitä ennen harjoitellaan tehtävillä, joilla hevonen voi tarpeen tullen jeesata meitä.

Koska hevosen motivaation kasvattaminen ja ylläpitäminen, se vasta ratsastustaitoa vaatiikin.

Adobe Spark-5

Yli puolen

IMG_8693Tässä vaiheessa voisi olla hyvä ottaa pienesti happea juttusarjasta, ja kertoa hieman ihan vain kuulumisia. Paljon on ehtinyt jälleen tapahtua, ja kiirettä on pidellyt niin valmennusrintamalla kuin ihan siviilissäkin. Valmennuspuolella tuntuu, että pääsen toteuttamaan itseäni ja tekemään sellaista työtä, jossa pääsen antamaan parastani. Toki tähän on liittynyt jonkin verran matkailua ympäri Suomen, mikä on mielestäni kyllä pieni paha siihen nähden, että hommat ovat mieluisia. Valmennushommien lisäksi olen tehnyt nyt syksylle päivättyä harjoittelua, joka siis olisi ollut jo hurjan lähellä laskettua aikaa, ja näin ollen harkka oli parempi siirtää tehtäväksi kesällä.

Työhommien ohella on tietysti mainittava, että pikkuinen on kasvattanut itseään aivan suunnitelmien mukaisesti, ja nyt ollaankin jo hyvin yli raskauden puolen välin menossa. Toistaiseksi olokin on ollut alun pahoinvoinnin helpottaessa hyvä, ja olen jaksanut mennä kaikkine masuineni ihan reippaana. Pikkuinen on jo aika tehokas potkuttelija, ja aika ajoin antanut esimerkkiä siitä, mitä yövalvomiset vauvan kanssa on, vaikkei kaveri ole vielä syntynytkään. Toisaalta ihanaa, että on liikkeellä, eipä tarvitse huolehtia turhia.

IMG_8656

Tarvikkeiden hankkimista ollaan pikkuhiljaa aloiteltu, ja toistaiseksi kaappiin on löytynyt lähinnä vaatteita. Nämä ovat tähän mennessä olleet kaikki joko alennus- tai kirpputorilöytöjä, eihän tässä meinaan vielä kiire ole uusia ostamaan. Vaikka meillä on sukupuolesta jo oletus tiedossa, ollaan molemmat tykästytty aika neutraaleihin väreihin ja niitä suosittu myös hankinnoissa. Tilasin myös muutaman palasen ihania kankaita NOSHilta ajatuksella, että kotona enemmän aikaa viettäessäni voisin harjoitella ompelemaan vaikka pikku asusteita. Saa nähdä toteutuuko tämä haave ikinä, mutta into on ainakin ihania kankaita hypistellessä kova!

IMG_8709

Lettukahvilan korkkaus tänään kera parhaan puoliskon.

Ehdin tässä pari viikkoa takaperin käydä myös Kotkassa kurkistamassa Pipanahevosta, ja ehdin nähdä sen ratsastelujakin hieman. Sen selän suhteen tilanne on hyvä, ja se saa alkaa tässä ihan lähiaikoina ottamaan pieniä hyppyjä. Ratsastuksellisesti se on mennyt paljon eteenpäin, ja tykkään tosi paljon tavasta, jolla Sara sitä työstää. Nyt vaan toivotaan että kaikki menee selän suhteen hyvin ja Pipana (jota ilmeisesti on kutsuttu nyttemmin myös Taunoksi) pääsee sijaiskodissaan myös hyppäämisen jatko-oppiin.

Kaikkiaan elämä siis hymyilee ja sääkin on aika ajoin kesäinen. Masun asukin juuri alkanut iltavilli lienee merkki siitä, että kohta voi käydä nukkumaan. Hyvää (vihdoin) alkanutta kesää kaikille lukijoille!

Matkalla valmentajaksi – Ajatuksia istunnasta

Viimeksi puhuimme hyvästä valmentamisesta, ja tällä kertaa ajattelinkin herätellä ajatuksia ratsastamisesta. Istuntakysymykset ovat pyörineet mielessäni miettiessäni priorisointia asioiden opettamisessa. Miksi valmentajan tulisi puuttua ratsastajan istuntaan, ja millaisia asioita siitä on tärkeää korjata? Jokainen ammattilainen tuntuu istuvan aivan omalla tyylillään, joten väkisinkin herää kysymys, onko sillä istunnalla oikeastaan edes väliä. Tässä postauksessa olen hieman tiivistänyt omaa ajatustani istunnasta, ja kertoa kuinka sitä korjaan valmennustunneillani.

Adobe Spark-7

Itse pyrin opetuksessani välttämään asioita, joita en pysty rehellisesti perustelemaan. Tämä pätee sekä istuntaan, että muihin asioihin. Istunnan suhteen pyrin korjaamaan asioita niin, että minulla on niille jokin biomekaniikkaan ja/tai apujenkäyttöön liittyvä peruste takana. Olen itse pohtinut istuntaa pitkälti juuri anatomiselta ja biomekaaniselta pohjalta niin, että kroppaan saadaan hyvään ratsastukseen vaadittava rentous ja tehokkuus aikaan.

Ylipäätään koen, että istunnan osalta tärkeimmät asiat liittyvät juuri ratsastajan painon liikkumiseen luontevasti hevosen liikkeen mukana, sekä apujenkäytön tehokkuuteen ja hallittavuuteen. Hyvin harvoin korjaan mitään istuntaan liittyviä asioita puhtaan esteettiseltä kannalta, varsinkaan jos edellisissä on selkeitä puutteita. Koen myös, että ratsastajat motivoituvat korjaamaan asioita paremmin, mikäli korjausehdotuksille on jokin (ainakin minun mielestäni) tärkeämpi peruste takana.

Estetiikka mielestäni yleensä myös seuraa toiminnallista istuntaa, sillä kantapäiden täytyy yksinkertaisesti olla painon alla (ei siis liian edessä), sekä alhaalla, jotta paino on rehellisesti tuettu tasapainoisesti liikkeen mukaan. Yleensä törmään siihen, että kantapää on ylhäällä siksi, että ratsastaja puristaa itsensä satulaan kiinni polven avulla olematta rehellisesti jalustimen päällä. Tämä myös aiheuttaa apujenkäyttöön haasteita, sekä hevosissa haluttomuutta liikkua. Samoin lappeettain oleva nyrkki ja kyljistä irtoavat kyynärpäät tekevät kädestä kovemman, ja joustavan tuntuman aikaansaamisen erityisen hankalaksi.

Adobe Spark-8

Seuraava valmentamiseen liittyvä seikka istunnan suhteen on se, miten sitä lähdetään korjaamaan. Tähän olen onnekseni saanut paljon apua fysioterapiaopinnoistani, ja törmäänkin usein samankaltaisiin haasteisiin ratsastajien kanssa, kuin työelämässä. Lähtökohtaisesti pyrinkin aina mielessäni selvittämään ja havainnoimaan, että mistä istunnan virhe on lähtöisin. Anatomian perustuntemus auttaa tässä todella paljon.

Jos ratsastajalla esimerkiksi on hartiat edessä tai nyrkit lappeettain, ongelma harvoin korjaantuu “hartiat taakse”, tai “nyrkit pystyyn” -komennolla, koska virhe ei useimmiten ole sieltä peräisin. Fysioterapeutin työssäni havainnoin paljon asiakkaiden ryhtiä, ja teen siihen korjauksia. Jos kyse näidenkin ihmisten osalta olisi vain siitä, että sanon heille: “seiso suorassa”, niin työhöni tuskin tarvitsisi näin montaa vuotta koulutusta.

Itse havainnoin aina istunta-asioita siltä kannalta, että pystyykö ratsastaja toteuttamaan pyytämäni korjauksen. Jos esimerkiksi korjaan hartiat taakse ilman, että lantion ja lanneselän asento on oikea, asennosta tulee väkinäinen eikä ratsastaja pysty siinä hevoseen vaikuttamaan. Jos selän asento sen sijaan on pyöreä, voi kyse olla lantion, tai jalan asennon ongelmista, jotka tulee toki korjata ensin. Mikäli asiat korjataan ratsain hyvin, ja tulos on silti väkinäinen asento, jossa vaikuttaminen on hankalaa, voi olla tarpeen kehittää joitain tukevia harjoituksia ratsastajan fysiikalle juuri näihin ongelmiin liittyen. Ja tässä kannattaa toki pyytää apuun asiansa osaavaa fysioterapeuttia.

Tärkeimpiin asioihin istunnan korjauksessa kuuluu mielestäni se, että tiedetään miksi asioita korjataan, ja mihin ne vaikuttavat. Tämän lisäksi tiedetään myös mitä korjataan, eli mistä ongelma on lähtöisin. Viimeisin erittäin tärkeä seikka on se, miten korjataan, ja että ollaan kriittisiä omille opetusmetodeillemme, eikä toisteta asioita vain, koska kirjassa lukee niin. Ratsastajan tulee kyetä sekä fyysisesti, että psyykkisesti ratsastamaan rennosti ja tehokkaasti, ja oikea istunta on avain tähän kehitykseen.

Adobe Spark-5

Matkalla valmentajaksi – Millainen on hyvä valmentaja

Aloitan tämän juttusarjan sellaisella kysymyksellä, joka askarruttaa itseäni yhä lähes kaikessa valmentamiskeskustelussa. Tähän lienee jokaisella oma mielipide, ja itse olenkin kuullut aiheesta monta versiota useamman alalla työskentelevän ihmisen suusta. Näinollen olenkin päätynyt tulokseen, ettei tähän kysymykseen todennäköisesti oikeaa vastausta ole, mutta herättelen teille nyt muutamia omassa päässäni pyöriviä ajatuksia asiasta.

Adobe Spark-4.jpg

Yksi olennainen asia mietittäväksi on se, että onko hyviä kilpailutuloksia tehnyt taitava ratsastaja välttämättä aina valmentajana paras vaihtoehto. Olen vakaasti itse sitä mieltä, että hyvä ratsastustaito on avain hyvään valmentamiseen, ja seuraavassa postauksessa avaankin hieman tätä ratsastustaitoaihetta hieman omana juttunaan. Ratsastaminen on kuitenkin hyvinkin paljon tunteen opettamista, ja tätä tunnetta on lähes mahdotonta opettaa, mikäli itsellään ei minkäänlaista kokemusta näistä tunteista ole.

Sen sijaan on tärkeää muistaa se, että pelkkä ratsastustaito ei itsessään tee hyvää valmentajaa. Valmentamiseen kuuluu olennaisena osana taito jäsentää, pilkkoa ja siirtää omaa osaamistaan muille ratsastajille, ja ilmaista asiat toiselle osapuolelle ymmärrettävästi. Luonteva vuorovaikutus, ja mielenkiinto nimenomaan opettamista ja oppimista kohtaan ovat erittäin tärkeitä ominaisuuksia valmentajalle. Ilman näitä täysin ratsastustaitoon liittymättömiä taitoja on hyvä valmentaminen lähes mahdotonta.

Itse olen pyrkinyt menemään valmentamisessani kaiken ratsastuksessa oppimani juurille, ja miettimään, mikä oli se tilanne, missä oikeasti oivalsin tämän asian. Tätä kautta on helpompi lähestyä taitojen siirtämistä omille valmennettavilleen, ja miettiä, mitkä voisivat olla avainasiat näiden asioiden oppimiselle. Itse olen siis peilannut rohkeasti omia, ja kollegojen kokemuksia hevosten kanssa, ja pyrkinyt viemään ratsastajia rohkeasti tilanteisiin, joissa he voisivat itse oivaltaa samat asiat.

Adobe Spark-3

Itse olen sitä mieltä, että hyvän valmentajan tekee isolta osin ratsastustaidon lisäksi oma asenne. Asenteella tarkoitan rohkeutta kulkea omaa polkuaan, tehdä omia valintojaan sekä antaa työhönsä kaiken, mitä itsellä on annettavaa. Se, että on kiinnostunut työstään, ja oikeasti halukas viemään oppilaitaan eteenpäin, on mielestäni suurin tekijä hyvässä valmentamisessa.

Hyvä teoriapohja on myös kehittymisen kannalta tärkeää, oli ala mikä hyvänsä. Halu kehittää omaa osaamistaan ja kasvattaa tätä teoriapohjaa on yksi hyvän valmentajan tärkeimpiä ominaisuuksia, ja kertoo yleisestä kiinnostuksesta tekemäänsä työtä kohtaan. Siinä vaiheessa, kun tässä lajissa luulee tietävänsä tarpeeksi, on suunta yleensä vain alaspäin. Näinollen keskeneräisyyden tunne on mielestäni tärkeää, oli valmentaja minkä tasoinen vain.

Keskeneräisyyden tunne on koko ajan läsnä kokemattoman valmentajan arjessa. Alusta alkaen olen kuitenkin pyrkinyt mieltämään sen rikkautena, ja kehittämään itseäni kohti parempaa valmentamista. Jokaisen pitämäni valmennuksen jälkeen käyn mielessäni läpi asiat, jotka tein hyvin, sekä asiat joita seuraavalle kerralle voisin kehittää. Mietin valmennettavat ratsukot läpi, ja että kehittyvätkö he kohti asettamiamme tavoitteita. Mietin, mitä teemme seuraavan kerran, ja mitkä asiat tulisi ottaa paremmin vastaisuudessa huomioon.

Ylipäätään koen, että hyvä valmentaja omaa valmiudet siirtää mahdollisimman paljon omaa osaamistaan myös valmennettaviinsa. Hän on kiinnostunut ratsukoista, osaa suhteuttaa tehtävät ratsukon tavoitteiden ja tason mukaiseksi, jotta tarvittavat oivallukset saataisiin aikaan. Hän myös osaa ottaa ratsastajan itse tilanteeseen mukaan aktiivisena oppijana, eikä sorru kaatamaan tietoa suoraan hänen päähänsä. Ja tällaiseksi valmentajaksi toivon itsekin olevani matkalla!

Adobe Spark-5

Anatominen tietämys harjoittelun taustalla

20170522-IMG_8484

Viime maanantaina olin katsomassa erittäin mielenkiintoista Gillian Higginsin klinikkaa Ypäjällä, josta jäi pienen anatomiaintoilijan päähän paljon pohdittavaa. Ajattelinkin jäsentää teille tänään hieman ajatuksiani, jotka paljolti heijastuvat aikaisempaan tietooni ihmiskehon toiminnasta ja anatomisista rakenteista. Hassua sinänsä, että hevosten anatomia (mm. luut) vastaavat pitkälle ihmisten anatomiaa, mutta toki erilaisen kuormituksen vuoksi eri rakenteet ovat eri malliin muotoutuneet. Tästä esimerkkinä ihmisen lantio, joka on muodoltaan hevosen lantioon nähden hyvin erilainen, sillä se kannattelee koko ylävartalomme sille kohdistavaa kuormaa. Hevosen lantio sen sijaan kannattelee huomattavasti pienempää kuormaa, kuin esimerkiksi hevosen selkäranka.

Rangan ominaisuuksia ja asentoa käytiin klinikassa kattavasti läpi, ja kerrattiin muunmuassa sen tehtävää painoa kannattelevana rakenteena, sillä hevosen vatsaontelossa sijaitsevat sisäelimet painavat pitkälti toista sataa kiloa. Tämän vuoksi hevosen nikamat haarakkeineen ovat hyvin eri muotoiset ihmisen vastaaviin verrattuna. Myös niiden tuottaman liikkeen määrä on paljon ihmisen rankaa vähäisempi. Tämän lisäksi mielenkiintoinen seikka oli hevosen kaularangan nikamien sijainti, joka selittyy painavan pään kannatteluun tarvittavalla lihasmassalla, jonka täytyy mahtua kulkemaan nikamien yläpuolella, ja näinollen varsinkin kaulan tyven nikamat ovat sijoittuneet yllättävän pitkälti kaulan alaosaan.

20170522-IMG_8472

Lihaksiston osalta Gillian osasi hyvin havainnollistavasti selittää hevosen lihasten kehittämiseen liittyvät periaatteet, jotka mielestäni melko olennaisesti eriävät pääasiallisesta ihmisten lihasten harjoittamisesta. Osaltani on ottanut aikansa ymmärtää, kuinka ylälinjan lihasten kehittäminen menee mielestäni hiukan nurinkurisesti fleksiossa työskennellen, vaikka ylälinjan lihasten tehtävä on supistuessaan tehdä ekstensiota. Esimerkiksi kaulan ylälinjan lihasten tehtävä on nostaa hevosen päätä ylöspäin, mutta niiden kehittäminen tapahtuu kuitenkin ratsastamalla hevosta niska nyökyssä. Tähän on toki ymmärrettävä selitys se, että hevosen painavan pään kannatteluun tarvittava staattinen lihastyö on huomattavasti raskaampaa, kuin lyhenevällä lihaksella tehtävä dynaaminen työskentely.

Ihmisellä sen sijaan on helppo vain sanoa, että nappaa puntti käteen ja tee hauiskääntöjä hauislihasta kehittääksesi. Hevosen työskennellessä sen sijaan oman kehonpainonsa kanssa, on harjoittelu enemmänkin kuin ihmisten lankuttaminen, tai hieman kyykkäävässä asennossa loikkiminen juoksemisen sijasta. Mitä enemmän liikkeeseen saadaan ilmaa ja viivettä, sitä kattavammin staattista ja kehittävää lihastyötä saadaan tehtyä. Tämän olen itse huomannut Pipanan kanssa hieman kantapään kautta sen alkaessa tehdä itselleen lihasta ensimmäisen kerran vasta silloin, kun se alkoi viettää pidempiä aikoja maassa. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä sille myös anatomiset perusteet näinkin havainnollistavassa muodossa.

20170524-IMG_8499

Näiden anatomisten perusasioiden lisäksi seurasimme hevosia liikkeessä sileällä, puomeilla ja esteillä, jossa maalatut hevoset havainnollistivat hyvin muunmuassa selässä ja lantiossa tapahtuvaa liikettä. Muunmuassa selän liikkeiden eroavaisuus ravin ja laukan välillä oli mielenkiintoista seurata juurikin siksi, että muunmuassa Pipanan selkädiagnoosin jälkeen kuntoutuksessa neuvottiin aloittamaan käynnissä ja laukassa. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, sillä laukka on askellajeista ainoa, jonka aikana hevonen tekee selkäänsä aktiivisesti fleksio-ekstensiosuunnan liikettä, mikä tekee siitä ravia selkäystävällisemmän askellajin.

Sileällä liikkumisesta eniten mieleen jäi, kuten lähes kaikissa muissakin vastaavissa aiheeseen liittyvissä luennoissa, liikkumisen monipuolisuuden tärkeys. On tärkeää, että hevoset liikkuvat erilaisessa muodossa, eri askelpituuksilla ja eri askellajeissa mahdollisimman paljon, jotta kaikki rakenteet pääsevät liikkeelle. Kuten ihmisilläkin, hyvä fyysinen suorituskyky koostuu nivelten liikkuvuuden ja voiman yhdistelmästä. Täytyykin muistaa, että vaikka hevosiin rakennetaan voimaa treenaamalla niitä viipyvin liikkein, tekee esimerkiksi iso ja reipas laukka hyvää nivelten liikkuvuudelle, ja on näin ollen myös tärkeä osa harjoittelua.

20170522-IMG_8491

Puomi- ja estetyöskentelyssä mielenkiintoisinta oli nähdä erilaisten hevosten suorittaessa puomien mukanaan tuoma etuosan keventyminen, joka voi vaatia ratsastajalta sileällä työskenneltäessä paljonkin painetta ja vaikuttamista, jotta sen saa aikaiseksi. Puomit siis käytännössä – varsinkin hieman maasta korotettuna – saavat hevosessa aikaan samoja fyysisiä muutoksia, kuin mitä kokoaminen sileällä niiltä vaatii. Ne ovat siis helppo tapa treenata hevosiin etuosan keveyttä takajalkojen työskentelyä ilman, että ratsastaja joutuu itse kovasti paineistamaan. Yleensä pieni hyppääminen on hevosista kuitenkin myös ihan mukavaa!

Ylipäätään klinikalta sai hyviä ideoita ihan vain hermotuksen ja koordinaation parantamiseen erilaisilla harjoituksilla niin hevosen selässä, kuin maassakin. Maastakäsin hevosen voimistamiseen ja venyttelemiseen tuli paljon vinkkejä muunmuassa porkkanajumpan suhteen, sekä paljon teoriatietoa jo ennestään hyväksi toteamieni harjoitusten taustalle. En siis voi kuin suositella Higginsin kursseja, sekä kirjallista materiaalia, jota olen itsekin kahlaillut nyt entistä suuremmalla innolla läpi.

Paijausponit kaupungin keskellä

20170520-_MG_8358

20170520-_MG_8411

Viime viikonloppuna sain olla osana upeaa tapahtumaa, joka toi hevoset Kaivopuistoon sinne, missä ihmiset kauniina kesäviikonloppuna ovat. Liiton nuortenryhmä on ollut aktiivisesti mukana tapahtuman suunnittelussa ja järjestämisessä, tosin itse olin tästä aiheesta aavistuksen sivummalla. Viikonloppua varten olin kuitenkin lupautunut poninpaijauspisteelle, jossa kaikilla oli mahdollisuus tulla harjaamaan ja paijaamaan kilttejä shetlanninponeja.

Tapahtuma itsessään oli huikea menestys, ja keräsi paikalle koko viikonlopun aikana 45 000 kävijää. Sen enempää kokonaisuutta analysoimatta voisin hieman kertoa, mitä itselleni jäi tästä ainutlaatuisesta tapahtumasta päällimmäisenä mieleen.

20170520-_MG_8378

Ensinnäkin se, kuinka paljon lapset ja aikuiset kiinnostuivat hevosista, kun niitä pääsi ihan oikeasti koskettamaan ja taputtamaan. Hevostaitopisteellä oli mielettömästi innokkaita lapsia tutkimassa ruokia, joita hevonen syö, sekä kyselemässä erilaisten harjojen käyttötarkoituksista. Usein tapahtumissa on mahdollisuus istua hevosen selässä talutusratsastuksen muodossa, mutta kuinka tärkeää olisikaan saada nämä ihanat eläimet ihmisille tutuksi myös ihan vain hoidettavina ystävinä, joiden kanssa voi kommunikoida ja viettää aikaa. Hevonen on todella kiinnostava eläin, vaikkei sen selkään itse kiipeäisikään, ja tuottaa meille iloa paljon muutoinkin, kuin urheilemalla kanssamme.

20170520-_MG_8394

Pakko myöntää, että tällainen määrä ihmisiä kerralla paijaamassa yhtä ponia on itse paijattavalle aika rankkaa, mutta mielestäni vastaava ajatus voisi olla pienemmässä mittakaavassa sovellettavissa myös esim Nouse Ratsaille -tapahtumiin ja vaikka kilpailujen yhteyteen. Monikin kiltti tuntihevonen sietäisi että yksi tai kaksi ihmistä kerrallaan käy harjailemassa, ja se voisi tuottaa juuri niitä tärkeitä elämyksiä pienille hevostelijoiden aluille, mitä he asiasta innostuakseen kaipaisivat.

20170520-_MG_8446

Ylipäätään tapahtumassa tunnelma oli hyvin uniikki, sillä kävijät olivat isolta osin hevosista ennestään tietämättömiä henkilöitä, joita taas on osiltaan vaikea tavoittaa esimerkiksi kilpailujen yleisöksi. Tässä mittakaavassa tapahtuman järjestäminen on vaatinut mielettömän määrän sponsoreita, työtunteja ja vaivaa, mutta perusajatus tapahtuman takana on mielestäni sovellettavissa aivan joka maailmankolkkaan ja hevostapahtumaan. Kuinka tehdä tapahtumasta sellainen, että se sopii myös hevosista ymmärtämättömälle yleisölle, ja mikä voisi olla juuri se elämys, joka voi jättää hevosesta positiivisen muiston pienelle tai suurelle hevostelijan alulle?